Sisäilmatutkimus

Sisäilmatutkimuksemme kattaa kaikki tarpeelliset tutkimukset, joilla saamme selvitettyä sisäilman laatua ja sen vaikutuksia ihmisiin. Jokainen projekti on aina omanlaisensa: valitsemme tarvittavat toimenpiteet tutkittavan kohteen koosta ja kunnosta riippuen. Tutkimuksen edetessä suunnitelma saattaa muuttua tekemiemme havaintojen pohjalta, varsinkin kun kyseessä on suuri kohde.

pexels-cdomingues10-731022
Sisäilmatutkimus

Sisäilmatutkimusten kohteet

Teemme tutkimuksia hyvin monenlaisissa kohteissa. Olemme tutkineet kouluja ja päiväkoteja, sekä omakotitaloja.

Laajan ja toimivan yhteistyöverkostomme ansiosta pystymme tutkimaan myös erittäin suuria kohteita.

Olemme työskennelleet mm. puolustusvoimille ja ydinvoimalalle. Maantieteellisesti pienehköt kohteemme sijaitsevat pääasiassa Pirkanmaalla, mutta isompia kohteita tutkimme myös muualla Suomessa tai tarvittaessa ulkomailla.

imgi_30_image-99-copyright-890x664
Sisäilmatutkimus

Mukana koko projektissa

Tarjoamme asiakkaillemme palveluita projektin alusta sen loppuun saakka. Aluksi kartoitamme tutkimustarpeet, teemme tarvittavat tutkimukset, joiden pohjalta laadimme korjaus- ja jatkotoimenpidesuositukset. Teemme asiasta mahdollisimman helpon ja vaivattoman asiakkaalle. Toimimme tarvittaessa vielä korjaustoimien valvontatehtävissä. Tavoitteenamme on olla asiakkaan rinnalla ja tukena läpi koko projektin, jos näin halutaan.

Projektit, joissa olemme olleen mukana ovat kaikki olleet onnistuneita. Kaikissa kohteissa sisäilmatilanne on parantunut merkittävästi ja se on meille kunnia-asia. Meillä ei tyydytä mihinkään puolittaiseen tai minimiin – teemme työmme niin, että asiakkaamme voivat oikeasti olla tyytyväisiä lopputulokseen.

Kim-1

Yhteydenotot

Kim Leppänen
Toimitusjohtaja / rakennus DI, RTA

Rakennusterveysasiantuntija
(C-29729–26–26)

+358 400 471 707
kim.leppanen@kuningastalot.fi

uusin

Yhteydenotot

Niko Kosunen
Tutkimusinsinööri / RI

+358 413 276 710
niko.kosunen@kuningastalot.fi